Kulttuuri

Maalaus, joka palauttaa mieleen Golgatan

perjantai 21.03.2008

Leena Ryhänen, TM; HuK

Kuvataiteilija Maire Laasanen palauttaa mieleemme maalauksellaan kahden vuosituhannen takaiset tapahtumat. Hänen väriensä tuska on järisyttävä. Ristit ovat korkealla kukkulalla. Kaikki kansa on nähnyt tapahtumat, jotkut ovat katselleet kauempana.

Musta maa huokaa tuskasta ja syvästä surusta. Kalliot ovat halkeilleet.

Maa on kätkenyt pintansa alle ruoskimiset, häväistykset, sylkemiset, vihan, nyrkiniskut, naulojen lyönnit. Siellä on menneitten aikojen väkivalta, sodat, murhat, juonittelut.

Kun katson mustaa kukkulaa, näen myös tämän päivän tuskan edessäni: lasten ja nuorten kokeman väkivallan, koulukiusatun ja hakatun. Häntä lyödään ja heitetään maahan ilman sääliä, ilman rakkautta.

Näen jengit, jotka käyvät yhden kimppuun, joka ei kykene yksin puolustautumaan joukkoa vastaan. Näen suurta epävarmuutta lasten ja nuorten koulupäivissä. Sekä opettajien että oppilaiden pitää varautua väkivallan tekoihin. He ovat kokeneet pelkoa yllättäen.

Huolta on monella yksinäisellä, avioeron kokeneella, työttömällä, sairaalla, työn stressaamalla, perheen vaikeuksien uuvuttamalla. Musta kukkula huokaa ahdistusta ja masennusta, jota aikamme ihminen kokee. Moni valittaa, ettei löydy apua, ei löydy auttajia.

Musta maa huokaa elämän katoavaisuutta. Tuonne mustaan maahan jokainen voi laittaa oman ristinsä – oman elämän raskaat asiat.

Painostavan ilman koen oikealla olevan raskaan pilven takia. Tumma, mustaa ja punaista sisältävä pilvi ahdistaa. Se voi olla uhka tai pelko, joka on tulossa, tai jonka pelätään lähestyvän.

Emme kykene järjestämään elämäämme niin, että voisimme estää tummien pilvien tuloa. Tuo keltainen väri sen alapuolella on kipua lisäävä.

Kyselen, miten tuon ahdistavan pilven saa pois ihmisen yltä. Yhteiskuntamme on usein voimaton löytämään keinoja tuon pilven häivyttämiseksi tai edes lievittämiseksi.

Keskimmäinen risti on suurikokoinen. Sen värit pitävät mukanaan kaiken ihmiselämän kirjon. Tuota korkeimmalla olevaa ristiä miettiessäni koen, että siihen ristiinnaulittu oli kantanut suurimman yksinäisyyden, hyljättynä olemisen, kauas kiiri hänen tuskanhuutonsa.

Hänet nähdessään moni oli kääntänyt päänsä pois, niin runneltu hän oli ollut. Se risti halkoo ilmaa maasta taivaaseen, idästä länteen, koko maailman se kattaa. Ristiinnaulitsijoitaan hän halusi armahtaa, äidistään hän piti huolta. Ja ennen kuin hän oli kallistanut päänsä, hän oli sanonut: se on täytetty.

Oikealla olevan pikkuristin näen olevan kallella samaan suuntaan. Siltä ristiltä oli kuulunut pyyntö: muista minua, kun tulet valtakuntaasi.

Sama pyyntö on monen huulilla, jopa tuskaisena ja hätäisenä. Auta ja armahda minua. Muuten vaivun tuonne mustaan maahan.

Ryöväri sai vastauksen: jo tänä päivänä olet minun kanssani paratiisissa.

Meidän ei tarvitse katsoa mustaan maahan, vaikeuksiin ja ahdistukseen. Me tämän päivän kulkijat, pääsiäiseen valmistuvat saamme pyytää apua. Me saamme myös odottaa, että pyyntöömme vastataan.

Kun katson taiteilijan Golgata-teosta, se puhuu selkeästi siitä, että ratkaiseva taistelu on käyty. Ristin ympärille taiteilija on luonut vaaleammilla väreillään kajastavan valon, toivoa siniseen odotukseen. Voitto on saatu. Suuri risti, joka ulottuu korkeuksiin, on tyhjä. Siellä kannettiin kaikki tuska, kaikki kipu, kaikki kärsimys, kaikki paha.

Kun katson Golgataa, ahdistukseni helpottuu ja toivo alkaa kasvaa. Vaikka elämässä olisi suurikin pimeys, ei ole syytä vaipua epätoivoon. Näin puhuttelee minua tämä Golgata-taideteos.